Milla, Osa 1 - Oi niin tärkeä työturvallisuus
Moikka! Tänään lähti teemaviikot pyörimään ja meidän tiimillä on ensimmäisenä teemana työturvallisuus. Aihetta pyöritellään tiistaihin asti, jolloin puretaan tänään keskiviikkona saadut tehtävät auki.
Tänään oli siis kuutisen tuntia luennointia ja keskustelua työturvallisuudesta ja käsittelimme paljon aiheita, jotka liittyvät suurten eläinten käsittelyyn ja itsensä satuttamiseen erilaisissa kyseenalaisissa projekteissa.. 😁
Päällisenä mieleen jäi suurten eläinten käsittelystä:
- Pidä aina huoli että sinulla on pakoreitti, mikäli eläin vauhkoontuu.
- Kun olet eläimen kanssa samassa tilassa, seuraa sitä sivusilmällä, ettei se pääse yllättämään esim. puskemalla.
- Vaikka tuntisit eläimen, sen käytös voi muuttua radikaalisti tietyissä tapauksissa, esim. poikimisen jälkeen, jos eläimellä on kipuja tai se joutuu laumatoverin painostamaksi.
- Kaikkia eläimiä ei voi kohdella samalla tavalla, jotkin yksilöt ovat herkempiä reagoimaan kuin toiset, jolloin herkempi yksilö voi kokea erittäin stressaavaksi jonkin käytöksen josta toinen ei olisi moksiskaan.
- Eläimen hyvä käsittely on tärkeää, niin eläimen, kuin ihmisenkin turvallisuuden kannalta, sillä huonosti kohdeltu eläin voi olla aggressiivinen kohdatessaan ihmisen, jolloin se voi satuttaa ihmisen lisäksi myös itsensä.
Asioita joita jäi mieleen yleisesti työturvallisuudesta:
- Kannattaa panostaa ergonomisiin työasentoihin jo koulutusvaiheessa, sillä väärät asennot jäävät helposti lihasmuistiin, jolloin niistä on vaikeampi päästä eroon tulevaisuudessa.
- Turvalliset, säädösten mukaiset laitteet ja työvarusteet helpottavat työtä ja pienentävät loukkaantumisriskiä
- Kannattaa sijoittaa hyviin välineisiin, sillä ne saattavat pelastaa työkykysi ja jopa henkesi
- Kieltäydy tekemästä töitä rikkinäisillä välineillä tai laitteilla jotka ovat epäkunnossa, tai jos niissä ei ole asianmukaisia henkilösuojaimia.
- Ilmoita työkavereille ja esimiehelle mikäli jotain on rikkoutunut tai rikkoutumassa, jottei vaaratilanteita pääsisi syntymään
Tässä muutamia kohtia joita tuli minulle mieleen ennen kun perehdytään asiaan syvemmin tiimikavereiden kanssa.
Työturvallisuus on vähän tylsä mutta sitäkin tärkempi aihe mihin kannattaa perehtyä jo ennen kun lähtee tekemään töitä millä tahansa alalla. Kun turvallisuusjutut viitsii opiskella ja sisäistää niin ei tarvitse pohtia mikä meni vikaan siinä vaiheessa, kun on naudan runtomana pannukakkuna pellossa tai navetan seinässä. 😘
- Milla

Kommentit
Lähetä kommentti