Laura H osa 2 - Ensimmäinen päivä navetalla

Hei vaan! Meidän tiimillämme alkoi eilen (13.9. keskiviikkona) navettaviikko eli käytännössä olemme aamuin illoin koulumme navetalla töissä - tietenkin vakituisten työntekijöiden valvovien silmien alla - ensi viikon tiistaihin asti. Olemme jopa viikonloppuisin töissä, mikä tuntuu aika hurjalta, mutta sitä se oppiminen joskus vaatii :) Navettaviikolla emme käy oppitunneilla tai tee koulutehtäviä, mikä on suuri helpotus. Ainut poikkeus on perjantaina järjestettävä teemaluento työturvallisuudesta.

Navettaviikot olisivat raskaita, jos kaikki joutuisivat olemaan koko ajan navetalla. Niin ei suinkaan ole, vaan olemme itsenäisesti tiimin kesken jakaneet, ketkä menevät milloinkin navetalle tämän viikon aikana. Arkipäivisin navetalle vaaditaan aamuin illoin kolme henkilöä - eli kaksi saa aina kerrallaan olla vapaalla - ja viikonloppuisin tarvitaan neljä samaa henkilöä eli silloin yksi saa nauttia koko viikonlopusta muiden ollessa töissä. Tämän vuorottelun ansiosta kukin saa toivottuja vapaahetkiä. Joinakin päivinä saa nukkua pidempään, joinakin päivinä saa nauttia illasta rauhassa. Olemme myös pyrkineet siihen, että kukin saisi edes yhden vapaapäivän. Viikonloppuisin neljän muun ollessa töissä, yksi henkilö saa tosin kaksi vapaapäivää, mutta ensi kerralla ko. henkilö on sitten töissä viikonloppuna ja joku muu saa pidemmän vapaan. Jako oli ihmeellisen hankala yrittää tehdä mahdollisimman tasapuolisesti, mutta onneksi voimme vaihdellakin vuoroja, jos tuntuu liian raskaalta. Itse joudun olemaan koko ajan tarkkana, koska toimin tämän viikon ajan päivystäjänä. Käytännössä jos joku sairastuu tai ei muusta syystä pääse navettavuoroon, minä menen hänen tilalleen ellen ole siellä jo töissä. Jouduin hommiin ennakoitua aiemmin jo tänä aamuna, koska Milla valitettavasti eilen sairastui samaan tautiin, josta minä olen jo hiljalleen parantunut. Sovimme tosin, että hän ottaa ensi viikolla jonkun minun vuoroistani korvaukseksi. Tiimillämme on onneksi hyvä ryhmähenki, niin saamme kaiken sovittua :)

Jos nyt pääsisin viimein selittämään ensimmäisestä päivästäni navetalla :) Eilen me kaikki saavuimme kouluun 5.30, jotta meidät voitaisiin kerralla tutustuttaa navetan töihin. Minulle se tarkoitti herätystä 4.30, mutta se ei haitannut vaikka olenkin enemmän yökukkuja. Jos asennoituu oikein, mikään ei ole liian paha. Aamu alkoi lypsylehmien parsien siivoamisella, jotta meidän olisi helpompaa lypsää ne. Se on yksi helpoimmista hommista, sillä vedämme vain lehmien lannat ritilän läpi kouruun ja huolehdimme, ettei lehmien utareiden alla ole muuta likaa tai ylimääräistä turvetta. Tämän jälkeen menimme hakemaan lypsykoneet. Toinen tiiminjäsen täytti rättiämpärit kuumalla vedellä ja laittoi ne telineisiin, jotka kulkisivat kiskoja pitkin lehmien luokse aivan kuten lypsykoneetkin. Sitten alkoikin se vaikein homma...

   Lypsykoneet pestyinä ja valmiudessa

Lypsy on mielestäni haastavin homma navettatyössä. Siinä on koko ajan huolehdittava, että lehmä on siisti, ettei se potki sinua, purista sinua itsensä ja parren väliin, huido hännällä silmään tai tee muuta hallaa. On huolehdittava myös siitä, ettei lehmä ole liian stressaantunut tai kärsi esim. liian kireän raudan takia. Väistellessäsi pieniä potkuja, heiluvaa lehmää ja sen häntää, joudut samalla kiinnittämään lypsykonetta. Monta eri vaihetta ja jännittävä, hieman pelottavakin tilanne, mutta yllättävän hyvin siitä lopulta selvittiin vakituisten työntekijöiden johdolla.

Yritän selittää lypsyn mahdollisimman siististi ja ytimekkäästi, mutta katsotaan miten käy.

  • Kun kaikki lypsykoneet ja apuvälinetelineet (sisältävät kuumassa vedessä olevia puhtaita rättejä, alkutippakanistereita, tulppia, uusia utareliivejä ja sanomalehtiä) on saatu lehmien puolelle katossa olevien kiskojen avulla, alkaa työt. Jokaisen lypsykoneen sivussa on lista lehmistä, jotka sillä koneella lypsetään. Lypsyjärjestys on tärkeä, sillä tarkoituksena on siirtyä aina terveimmästä lehmästä sairaimpaan, ei koskaan toisin päin. Tämän listan perusteella viemme lypsykoneet valmiiksi ensimmäisten lehmien viereen
  • Kun lypsykone on lukittu paikalleen oikean lehmän viereen, kiinnitetään lehmälle rauta. Se estää lehmää potkimasta ja melkein kaikille lypsylehmille pitää laittaa se (siellä on yksi kiltti kaveri, jolle sitä ei laiteta). Jotkut lehmät tarvitsevat toisenkin raudan. Sen toinen pää laitetaan sen takajalan eteen ns roikkuvan ihon taakse, toinen pää viedään sen selkään. Se ei saa olla löysä mutta ei myöskään liian kireä, muuten lehmä kärsii. Rauta laitetaan sille puolelle, jolta aiotaan lypsää. Samalla lehmältä avataan myös utaresuoja ja otetaan sen sisältä vanha sanomalehti pois (suojaa utareita ja estää vuoroa). Jos utaresuoja on likaantunut, se poistetaan ja vaihdetaan lypsyn jälkeen uuteen 
Potkurauta

  • Raudan kiinnityksen ja liivin siirron jälkeen lehmän utareet, erityisesti vetimet pyyhitään huolella lämpimillä räteillä. Hygienia on hyvin tärkeää, mutta tämä myös auttaa lehmää valmistautumaan lypsyyn. En valitettavasti muista tarkkoja nimiä, mutta tämän puhdistuksen aikana lehmän kehossa lähtee liikkeelle hormoneja, jotka saavat maidon liikkeelle
  • Puhdistamisen jälkeen otetaan alkuruiskeet sille varattuun kippoon. Se on joidenkin lehmien kohdalla yllättävän haastavaa, kun taas joidenkin vetimistä see helposti maitoa. Alkuruiskeet ruiskitaan kippoon, jossa on musta taso. Sitä vasten on helppo tarkistaa, onko maito hyvää, ei näy kokkareita tai muuta vikaa. Tasossa on pieni aukko, josta maidot voidaan valuttaa kipon pohjalle, jotta sitä voidaan käyttää muidenkin lehmien kanssa
  • Nyt voidaan kiinnittää lypsykone lehmään. Milla selitti tästä toimenpiteestä tarkasti omassa tekstissään, kannattaa käydä se kurkkaamassa :) Laitan linkin hänen tekstiinsä julkaisun loppuun. Mutta yksinkertaisesti lypsykoneen imimet (en muista oikeaa nimeä, pumput?), jotka ovat kiinni säiliössä, josta maito kulkee putken kautta koneeseen ja sieltä putkia pitkin maitohuoneen tankkiin, kiinnitetään lehmän vetimiin. Samalla varotaan, ettei säiliöön pääse pumppujen kautta ilmaa, koska jos alipaine pettää, kone sammuu ja kiinnitys aloitetaan uudelleen. Kun kaikki on kiinni ja toiminnassa, voi käydä muiden lehmien luona

  • Kun lehmästä loppuu maito, kone automaattisesti irrottaa otteensa ja vetää säiliön pumppuineen ylös, ettei se rojahtaisi maahan lehmän alle. Kone viedään seuraava lehmän luo ja kiinnitetään paikoilleen. Vasta sen jälkeen palataan lypsetyn lehmän luokse, laitetaan liivi kuntoon ja sen sisälle sanomalehti suojaksi (kaikilla lehmillä ei ole liiviä), heitetään turvetta lehmän alle ja irrotetaan rauta. Sitten on lehmä kunnossa :)
Kun kaikki lehmät on lypsetty, koneet viedään kiskoja pitkin puhdistettaviksi ja laitetaan pesuun. Rätit tiskikoneeseen, pumput tiskataan ja laitetaan niiden pesukoneeseen ja laitetaan lopuksi koko järjestelmä pesuun. Itse olin tämän toimeenpiteen aikana laittamassa lisää turvetta turvekärryihin, mutta ehdin kurkistamaan.

Huhuh, asiaa vain on ja on! Jaksaa vielä! En muista kaikkia hommia ulkoa, mutta keskiviikkona lypsyn jälkeen tyhjensin Avantilla lehmien ruokapöydät ja siirsin rehut hiehoille vanhalle puolelle (navetta on jaettu kolmeen osaan, uusi puoli lypsylehmille, vanha puoli hiehoilla ja sonneille ja vasikkala vasikoille). Se oli haastavaa, mutta jännittävää! Tämän homman jälkeen lehmille annettaisiin uudet ruuat, jonka tein tämän viikon maanantaina jo kerran, kun kävimme vierailemassa navetalla ja kokeilemassa töitä ennen navettaviikkoamme. Siivosin rehut, jotka olivat siirron aikana jääneet lattioille. Sen jälkeen autoin siirtämään kolme vanhempaa vasikkaa tutusta ja turvallisesta karsinasta muiden joukkoon parsille, ne eivät lainkaan tykänneet siitä, mutta lopulta onnistuimme! Sitten taisi olla päivä pulkassa siltä erää. Pääsimme noin klo 10.30. Normaalisti lähtöaika on 9.15 mutta lypsyn aikana syntyi vasikka, jonka takia hommat viivästyivät.

Sitten iltahommista.. Ne olivat käytännössä samat kuin aamun hommat. Kävin juottamassa vasikoita, toinen ei olisi millään halunnut juoda, mutta toinen oli kiltti. Se oli aamun vastasyntynyt kaveri nimeltä Onnekas :) Tämän jälkeen taisimme hakea lypsylehmät ulkoa sisälle ja ohjasimme ne omiin parsiinsa sekä kiinnitimme ne pannoistaan. Vakituinen työntekijä jakoi samalla rehuja niille. Muistelisinko oikein, että meillä oli ensin tauko ja sitten oli lypsy. En äkkiseltään muista mitä muuta hommaa olisin tehnyt siinä välissä. Lypsyn jälkeen kiiruhdimme suoraan maitobaariin, josta asiakkaat voivat käydä ostamassa koulumme pastöroimatonta maitoa, joka on ehtinyt jo jäähtyä maitotankeissa. Itse toimin asiakkaiden kannujen täyttäjänä ja se oli mukavaa hommaa. Maitobaari oli auki 17.30-18.15, jonka päätteeksi siivosimme maitohuoneen ja maitobaarin ja poistuimme n. klo 18.30. 

Päivä oli raskas ja aika kului uskomattoman nopeasti, mutta se oli myös jännittävää ja hauskaa! Tänään, 14.9. torstaina, olen myös molemmissa vuoroissa. Kävin jo aamun hoitamassa, saimme kaiken kuntoon 9.30 mennessä. Samat toimenpiteet kuin eilenkin, tosin lypsyn aikana merkitsimme ylös myös maitomäärät, mitä mistäkin lehmästä sai lypsettyä ja teimme ulos aidoilla solan, josta hiehot siirrettäisiin tukevammalla maaperälle ulkoilemaan (heidän oma muta-alueensa oli hyvin mutainen sadekelin takia). Menen illaksi takaisin ja huomenna saankin nauttia vapaapäivästä, ellei luennolle menemistä lasketa :) Tästä nyt tuli vähän pitkä teksti, mutta minulla olikin paljon sanottavaa :D Ensi kertaan!

Lähteet:
Potkurauta: http://www.delaval.fi/ImageVaultFiles/id_1786/cf_7/DeLaval-non-kick-bar.jpg
Millan blogijulkaisu: https://opiskeluaahlmanilla.blogspot.fi/2017/09/milla-1-navettaviikko-paiva1.html
Lypsykone: https://pixabay.com/fi/lypsyn-palvelinfarmin-el%C3%A4inten-1775201/

Kommentit