ANNA OSA 1. TYÖELÄMÄTAIDOT

Moikka ! :) 

Kuten Milla aikaisemmassa tekstissä mainitsikin meillä lähti siis teemaviikko käyntiin ja tänään oli ensimmäinen teemaluento liittyen viikon teemaan; työelämätaidot. Harva uskookaan miten tärkeästä asiasta on kyse kun puhutaan esimerkiksi tiimi- tai ryhmätyöskentelystä tai minkälaisia työyhteisötaitoja työssä oikeasti tarvitsemme !

Niin pienissä kuin isoissakin tiimeissä mukaan mahtuu monenlaisia ihmisiä ja persoonia. Työelämässä ja nyt opinnoissani olen oppinut mitä ylipäätään on tiimityöskentely ja miten tiimissä toimitaan, että yhteistyö sujuu. Tärkein pohja tiimille on vuorovaikutus. Eihän mikään tiimi tai ryhmä voi toimia jos ei puhuta keskenään tai kukin tekee vaan omia juttuja ja pohdintoja, miettimättä sen enempää mitä muut tekevät ja ajattelevat. Vuorovaikutuksella pyritäänkin siihen että tiimissä kuunnellaan, havainnoidaan, tuetaan toista. Myöskin se, että annetaan toisten mielipiteiden ja ajatusten tulla esille vaikka ne eivät omasta mielestä olisikaan toimivia. Kullakin jäsenellä voi ja onkin omia mielipiteitä, mutta niistä voidaan keskustella rakentavasti ja miettiä mikä olisi esimerkiksi tehtävänannon kannalta toimivin ratkaisu - näin vältytään isommilta konflikteilta, sekä pahimmassa tapauksessa tiimin hajoamiselta.

 Kuten aiemmin mainitsin, tiimiin mahtuu monenlaista porukkaa. Puhuimmekin luennolla erilaisista persoonatyypeistä ja mietimme mikä olemme itse ja minkälaisia muut tiimin jäsenemme ovat. Tiimi ei esimerkiksi toimi jos kaikki ovat johtajapersoonia. Mielestäni tiimin tulee koostua siis erilaisista persoonista, jotta tiimi toimii ja tulosta saadaan aikaan. Yksi tärkeä asia tiimityöskentelyssä on mielestäni myös palautteen antaminen. Kuinka sitä annetaan ? Kenen kuullen se annetaan ? Mihin sävyyn palautetta antaa ? Aina ei välttämättä voi antaa pelkästään positiivista palautetta, mutta kritiikkiä voi antaa myös rakentavasti, pahoittamatta palautteen vastaanottajan mieltä. Saattaa käydä niin, että työnjako ei välttämättä ole aina mennyt tasaisesti, tai joku on jättänyt työpanoksensa vähemmälle kuin toiset. Tällöin on taas vuorovaikutustaitojen aika. Rakentavasti otetaan asia esille, kysytään miksi työpanos on jäänyt vähemmälle mielummin kuin heti hyökätään päälle ja painostetaan tyylillä "olet huono tiimikaveri kun jätit muille enemmän työtä, ja olisit voinut panostaa enemmän". Taustalla voi olla syy mikä tahansa. Kun asia on käsitelty ilman, että kenellekkään jää suurta mielipahaa, voidaan asiassa siirtyä eteenpäin ja oppia mitä tehdä tai sanoa ensikerralla toisin.

Asia joka osittain tuli uutena tämän päiväisellä luennolla oli itsensä kehittäminen opintojen ohella. Lukioajoilta muistaa vain oppimisen perään oppimista ja vasta valmistumisen jälkeen alkoi miettiä esimerkiksi työnhakua. Oivalsin tänään erityisesti eli lauseen Nōn scholae, sed vītae discimus eli emme opiskele koulua vaan elämää varten. Voit koko ajan kehittyä mm. luomalla verkostoja ihmisiin ja toimialoihin, hankkimalla tietoa ja taitoa jota ei kaikilla ole sekä ylläpitämällä omaa osaamisportfoliota; mitä taitoja minulla on, missä olen hyvä. Näitä asioita arvostetaan työnteossa ja ne kertovat että olet innokas kehittämään itseäsi. 

Viimeisenä haluan sanoa, että ennakoi ja valmistaudu tulevaisuuteen. Millaista on tulevaisuuden työnteko ? Miten teknologia tulee kehittymään ? Mitä tulevaisuudessa yleistyvä tekoäly aiheuttaa maailmalle ? Nämä asiat jäivät pyörimään mieleeni kun niitä oikein alkoi ajatella. Tosiaan, mihin tämä maailma on menossa, mitä tulevaisuus tulee tullessaan. Jännityksellä ja osittain kauhulla odottaen 
https://trainerem-dustin.deviantart.com/art/NON-SCHOLAE-SED-VITAE-354417613


~ ANNA

Kommentit