Anna osa 2. Navettaviikon kooste

Helou ! Koostan tähän myös oman versioni menneestä 7 päivän navettaviikosta. Viime keskiviikkona siis alkoi ensimmäinen viikko navetalla. Jännitys oli aika kova, mutta odotin viikkoa innoissani. Herätys oli keskiviikkoaamuna klo 4.40, kahvit termariin ja suunta kohti Ahlmania. Väsymys unohtui heti kun pääsi hommiin. Aamu siis alkoi parsien siivoamisella, osa lähti vasikkalaan juottavaan pikkusia. Siivouksen jälkeen alkoi lypsy. Eniten jännitystä aiheutti juuri tuo lypsäminen kun ei tuntenut lehmiä yhtään, kuka käyttäytyy milläkin tavalla ja olimme harjoitelleet kerran aikaisemmin ns. tekoutareella. Liivien irroitus ja pyyhkiminen sujui ongelmitta, samalla huomasi kuinka jokaisella lehmällä on erilaiset utareet ja vetimet eri kohdissa. Alkusuihkeet oli aluksi hankala ottaa, ei uskaltanut kauhean kovaa otetta ottaa. Kuitenkin nyt viime päivinä olen löytänyt oman hyvän tekniikkani siihenkin hommaan. Aluksi lypsimen laitto oli hankalaa, sillä kun harjoittelimme tekoutareella niin sai katsoa mihin kohtaan lypsin tulee, mutta oikean lehmän alle ei juuri parane katsoa, vaan täytyy hakea oikea kohta. Vedinten sijainnit kannattaa katsoa jo pyyhkimisvaiheessa, jotta lypsimen kiinnitys sujuu helposti. 


Mammat ruokailemassa


Lypsyn jälkeen tyhjennetään ruokintapöydät Avantilla jonka jälkeen jaetaan Varmoliftillä uudet rehut pöytään. Tässäkin olen huomannut itsessäni suurta kehittymistä. Aluksi ajaminen molemmilla koneilla oli hakemista hakemisen perään, kuinka lujaa uskaltaa ajaa ?, osunko ovenkarmeihin ?, ajanko liian lähellä lehmiä? Varmo oli itselleni (niin kuin varmaan monelle muullekkin) kunnon kammotuskone. Nyt kun lähes joka päivä sitä ajaneena, olen huomannut kuinka ihana kone se oikeastaan onkaan. Jakaminen sujui joka päivä paremmin ja paremmin, enkä enää kammonnut vaan lähinnä vaadin päästä ajamaan Varmoa. 
Vasemmalla Avant ja oikealla Varmo

Viikonloppuna pääsin molempina päivinä työskentelemään vanhalla puolella ja vasikkalassa. Joka kerta kun sinne astui sisälle oli vastassa monta innokasta ja uteliasta päätä katsomassa. Vasikkalassa aamu alkoi tietysti ensin paijaamisella ja rapsuttelulla jonka jälkeen laitettiin pienimmille vasikoille Oktonautille ja Onnekkaalle maidot lämpiämään ja sitten tehtiin vanhemmille (jotka eivät saa enää ternimaitoa) lisää hapanmaitojuomaa. Yllättävän helposti jäi muistiin kenelle tulee mitäkin ja minkä verran tulee tehdä esim. tätä hapanmaitojuomaa. Tämän jälkeen käydään vanhalla puolella ruokkimassa hiehot, eli lehmät jotka eivät ole kertaakaan poikineet. Ruokinnan jälkeen hiehot päästettiin ulos, jotta saatiin siivottua parret ja heitettyä uudet turpeet tilalle. Tämän jälkeen annoimme Nappi-sonnille ruoan, että saamme kytkettyä sen kiinni siivouksen ajaksi. Se oli ensimmäisenä päivänä aika jännittävää, että pysyykö se varmasti nyt kiinni kun siivoamme sen karsinan. Napin karsinaan tulee aina mennä yhdessä, turvallisuussyistä. Nappi on loppupeleissä hyvin epätyypillinen sonni, sillä se on aika ujo. Ihan turvallisin mielin uskalsi mennä siis karsinaan. Nappi väisteli pois tieltä ja nätisti seisoi paikallaan siivouksen aikana. Napin jälkeen siivosimme kolmen vasikan ja pienemmän sonnipojan kasinan. Tämän jälkeen siirryimme takaisin vasikkalaan siivoamaan niiden karsinat. Siitä ei meinannut tulla mitään kun ne innoissaan hyppivät kun tuli ihmisiä ja ne saivat puhtaat turpeet. 



Nappi
Onnenkipinä














Iltalypsy alkoi n.klo 16.00. Lypsyn jälkeen täytimme turvekärryjä, siivosimme parret ja tiskaamme lypsimet, sekä ämpärit yms. Tämän jälkeen oli siirtyminen maitobaariin, jossa siis asiakkaat hakevat kuittia vastaan haluamansa määrän raakamaitoa, joka on lypsetty iltalypsyllä. Tämän jälkeen pääsimme lähtemään kotiin. 

Ihana viikko siis takana, kehitystä tapahtui paljon ja lehmät sulattivat sydämet ! 8 viikon päästä uudestaan ❤









Kommentit