Laura H osa 4 - Navettaviikon päätös ja pieneläintila
Hei kaikki! 12 päivän koulu/navettatyöputki on melkein ohitse ja viikonloppuna pääsee viimeinkin lepäämään. Ennen sitä voisin selittää siitä, miten navettaviikko loppujen lopuksi sujui ja mitä olemme sen jälkeen päässeet tekemään. Varautukaa siihen, että tähän postaukseen tulee kuvia :)
Navettaviikosta lyhyesti ja ytimekkäästi (jos viimeinkin osaisin). Mielestäni se sujui hyvin ja se oli hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus, vaikkakin kaikki se uusi tieto ilman varsinaista lepopäivää on vienyt voimani. En kuitenkaan kadu hetkeäkään, vaan koen kehittyneeni huimin askelin. Alussa en tiennyt mitään lehmien hoidosta. Olin ehtinyt kokeilemaan vasta sitä, miten lannat siivotaan, lehmiä harjataan ja VarmoLiftillä jaetaan ruokaa, mutten tiennyt mitään esimerkiksi tärkeimmästä tehtävästä lypsämisestä tai vasikoiden hoidosta. Viikon aikana, 10 navettavuoron jälkeen, koen osaavani navetan perustyöt ja ymmärtäväni asioita. Lypsy sujuu jo eikä aikani kulu epäilevään haparoimiseen ja mietintään siitä, mitä tehtiin missä järjestyksessä, miten saan alkuruiskeet tai miten saan koneen kiinni lehmään. Ruokinta, siivoukset, lehmien ulosvienti ja sisälle haku.. Kaikki on loogista ja ymmärrän miten niitä tehdään ja osittain myös miksi niitä tehdään. Ehdin kiintyä lehmiin, kuten lypsykonetta syövään Missiin, hassuttelevaan Kenkkuseen ja ihastuttavaan kaksikkoon Milla ja Kurpitsa. Vasikoista Otava vei sydämeni, kuten kaikille muillekin kävi. Kaiken kaikkiaan olen kiitollinen ja iloinen siitä, että koulullamme voi kokea jotain tällaista, että oikeasti pääsee harjoittelemaan navettatyötä. Seuraava navettaviikko onkin vasta kahdeksan viikon jälkeen, mutta onneksi satunnaisia pieniä navettatunteja löytyy lukujärjestyksestä :)
Nyt kun se on ohi, meillä alkoi keskiviikkona uusi viikko uuden teeman parissa, maatiaisrodut. Tiimimme tehtäväksi tuli kerätä tietoa suomen maatiaislehmistä ja siitä, miten niitä jalostetaan ja varjellaan sukupuutolta. Lisäksi etsimme muiden tavoin tietoa alkuperäisrotutuesta ja käymme haastattelemassa navetan vastuuhenkilöä Harria asiasta. Tiesittekö, että Ahlmanin navetta toimii suomenkarjan elävänä geenipankkina? Se on huimaa tajuta vasta sen jälkeen, kun on hoitanut kyseisiä lehmiä! Hieman aiheutti kylmiä väreitä! Geenipankin tehtävänä on säilyttää uhanalaisten rotujen geenejä. Ahlmanin tapauksessa se tarkoittaa sitä, että siellä jalostetaan ja kasvatetaan mahdollisimman terveitä ja hyvinvoivia lehmiä, enimmäkseen länsisuomenkarjaa ja itäsuomenkarjaa. Jos haluatte lukea aiheesta lisää, voin jättää tähän pari hyödylliseksi kokemaani lyhyttä ja ytimekästä sivua aiheesta:
https://peda.net/hankkeet/geenivaraoppi/opastukset/p/agsl/sg
http://www.ahlman.fi/maatila-ja-maatiaiskarja
Tämän lisäksi meidän tiimillämme on menossa pieneläintilan perehdytysviikko. Käytännössä me tiimityömme ohella käymme perjantaina, maanantaina ja tiistaina aamuisin tutustumassa pieneläintilaan ja sen eläimiin sekä opimme tekemään päivittäisiä erilaisia hoitotöitä niiden parissa. Tänään perjantaina kävimme siellä ensimmäistä kertaa opettajan johdolla (kävimme siellä viikonloppuna nopeasti ruokkimassa ja vaihtamassa vedet eläimille navetan ohella itsenäisesti). Hän selitti meille hoitotöistä ja oppaan lukemisesta, opasti meitä arkisissa hoitotöissä ja opetti käsittelemään eläimiä. Aamulla me jakauduimme tekemään hommia. Minä vaihdoin eläimille vedet ja samalla huuhtelin vesikipot. Pieneläintilamme opettaja Katariina näytti, miten kotisirkkojen pumpulit ja munintapesät kostutetaan vedellä ja samalla tein myös jotain itsestäni merkittävää - otin vapaaehtoisesti sirkkoja käsiini. Tämä on itselleni hyvä juttu, koska en ole lähivuosina lainkaan tykännyt hyönteisten käsitelystä. Lapseni rakastin hyönteisten keräilyä ja niiden etsimistä, mutta jossain kohtaa niistä tuli ällöttäviä ja pelottaviakin. Mutta nyt kun tartuin härkää sarvista ja kokeilin rohkeasti, se ei ollutkaan niin paha homma. Päin vastoin, se oli jopa hauskaa! Tämän innoittamana otin käteeni myös tilan uusia tulokkaita torakoita. Ainut pelottava hetki niiden parissa oli, kun käsittelemäni torakka lensi kädestä syliini ja sen jälkeen kiipesi melkein niskani taa. Tästä siirryin jauhomatojen luokse, joiden käsittely oli jo hankalaa, pääasiassa siksi että niiden faunaboxin pohja kuhisi niitä ja tuntui kamalalta työntää kättä niiden sekaan. Boxia siivotessa siihen kuitenkin tottui ja se sujui hyvin. Siinä menikin aamumme ja siirryimme syömään.
Akaattikotiloiden terraario
Gerbiilihäkin yläkerta
Ruuan jälkeen palasimme pieneläintilaan kahden muun tiimin kanssa, jotta hekin saisivat vähän tutustua eläimiin siellä. Yksi tiimi meni antamaan herkkuruokaa undulaateille, yksi meni gerbiileitä käsittelemään ja meidän tiimimme pääsi ensimmäisinä testaamaan chinchillojen syliinottoa. Se oli hitusen hankalaa, ne rimpuilivat aika pontevasti ja Katariina varoitti miten herkästi niiden jalat voivat murtua väärästä kohtelusta. Se lopulta onnistui ja saimme jopa rasvattua niiden jalat, ettei jalkapohjien iho menisi rikki ja aiheuttaisi tulehduksia. Lisäksi harjoittelimme kanien syliinottoa. Tiimimme kiersivät, me siirryimme tästä gerbiilejä käsittelemään. Koitimme myös syöttää niille jauhomatoja, mutta eivät tahtoneet syödä juuri sillä hetkellä.
Muutama kuva gerbiileistä :)
Gerbiilien silittelytuokion jälkeen olisimme siirtyneet undulaattien luo ruokkimaan niitä herkkuruualla, mutta kaksi muuta ryhmää olivat ruokkineet ne jo täyteen. Undulaatit pitää siis totuttaa ihmisiin ja tämä toteutetaan sillä, että niille tarjotaan herkkuruokaa, mutta vain jos ne hakevat ruuan kädeltä. Tällä tavalla ne yhdistävät ihmiset hyvään kokemukseen ja pikkuhiljaa tottuvat meihin.
Okahiirien asumuksia
Okahiiri, joka puri minua kuvan oton jälkeen, kuvasta näkee miten lähellä häkin kattoa pidin sitä putoamisriskin takia
Tyytyväinen gekko vastanapattu torakka suussaan
Navettaviikosta lyhyesti ja ytimekkäästi (jos viimeinkin osaisin). Mielestäni se sujui hyvin ja se oli hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus, vaikkakin kaikki se uusi tieto ilman varsinaista lepopäivää on vienyt voimani. En kuitenkaan kadu hetkeäkään, vaan koen kehittyneeni huimin askelin. Alussa en tiennyt mitään lehmien hoidosta. Olin ehtinyt kokeilemaan vasta sitä, miten lannat siivotaan, lehmiä harjataan ja VarmoLiftillä jaetaan ruokaa, mutten tiennyt mitään esimerkiksi tärkeimmästä tehtävästä lypsämisestä tai vasikoiden hoidosta. Viikon aikana, 10 navettavuoron jälkeen, koen osaavani navetan perustyöt ja ymmärtäväni asioita. Lypsy sujuu jo eikä aikani kulu epäilevään haparoimiseen ja mietintään siitä, mitä tehtiin missä järjestyksessä, miten saan alkuruiskeet tai miten saan koneen kiinni lehmään. Ruokinta, siivoukset, lehmien ulosvienti ja sisälle haku.. Kaikki on loogista ja ymmärrän miten niitä tehdään ja osittain myös miksi niitä tehdään. Ehdin kiintyä lehmiin, kuten lypsykonetta syövään Missiin, hassuttelevaan Kenkkuseen ja ihastuttavaan kaksikkoon Milla ja Kurpitsa. Vasikoista Otava vei sydämeni, kuten kaikille muillekin kävi. Kaiken kaikkiaan olen kiitollinen ja iloinen siitä, että koulullamme voi kokea jotain tällaista, että oikeasti pääsee harjoittelemaan navettatyötä. Seuraava navettaviikko onkin vasta kahdeksan viikon jälkeen, mutta onneksi satunnaisia pieniä navettatunteja löytyy lukujärjestyksestä :)
Nyt kun se on ohi, meillä alkoi keskiviikkona uusi viikko uuden teeman parissa, maatiaisrodut. Tiimimme tehtäväksi tuli kerätä tietoa suomen maatiaislehmistä ja siitä, miten niitä jalostetaan ja varjellaan sukupuutolta. Lisäksi etsimme muiden tavoin tietoa alkuperäisrotutuesta ja käymme haastattelemassa navetan vastuuhenkilöä Harria asiasta. Tiesittekö, että Ahlmanin navetta toimii suomenkarjan elävänä geenipankkina? Se on huimaa tajuta vasta sen jälkeen, kun on hoitanut kyseisiä lehmiä! Hieman aiheutti kylmiä väreitä! Geenipankin tehtävänä on säilyttää uhanalaisten rotujen geenejä. Ahlmanin tapauksessa se tarkoittaa sitä, että siellä jalostetaan ja kasvatetaan mahdollisimman terveitä ja hyvinvoivia lehmiä, enimmäkseen länsisuomenkarjaa ja itäsuomenkarjaa. Jos haluatte lukea aiheesta lisää, voin jättää tähän pari hyödylliseksi kokemaani lyhyttä ja ytimekästä sivua aiheesta:
https://peda.net/hankkeet/geenivaraoppi/opastukset/p/agsl/sg
http://www.ahlman.fi/maatila-ja-maatiaiskarja
Tämän lisäksi meidän tiimillämme on menossa pieneläintilan perehdytysviikko. Käytännössä me tiimityömme ohella käymme perjantaina, maanantaina ja tiistaina aamuisin tutustumassa pieneläintilaan ja sen eläimiin sekä opimme tekemään päivittäisiä erilaisia hoitotöitä niiden parissa. Tänään perjantaina kävimme siellä ensimmäistä kertaa opettajan johdolla (kävimme siellä viikonloppuna nopeasti ruokkimassa ja vaihtamassa vedet eläimille navetan ohella itsenäisesti). Hän selitti meille hoitotöistä ja oppaan lukemisesta, opasti meitä arkisissa hoitotöissä ja opetti käsittelemään eläimiä. Aamulla me jakauduimme tekemään hommia. Minä vaihdoin eläimille vedet ja samalla huuhtelin vesikipot. Pieneläintilamme opettaja Katariina näytti, miten kotisirkkojen pumpulit ja munintapesät kostutetaan vedellä ja samalla tein myös jotain itsestäni merkittävää - otin vapaaehtoisesti sirkkoja käsiini. Tämä on itselleni hyvä juttu, koska en ole lähivuosina lainkaan tykännyt hyönteisten käsitelystä. Lapseni rakastin hyönteisten keräilyä ja niiden etsimistä, mutta jossain kohtaa niistä tuli ällöttäviä ja pelottaviakin. Mutta nyt kun tartuin härkää sarvista ja kokeilin rohkeasti, se ei ollutkaan niin paha homma. Päin vastoin, se oli jopa hauskaa! Tämän innoittamana otin käteeni myös tilan uusia tulokkaita torakoita. Ainut pelottava hetki niiden parissa oli, kun käsittelemäni torakka lensi kädestä syliini ja sen jälkeen kiipesi melkein niskani taa. Tästä siirryin jauhomatojen luokse, joiden käsittely oli jo hankalaa, pääasiassa siksi että niiden faunaboxin pohja kuhisi niitä ja tuntui kamalalta työntää kättä niiden sekaan. Boxia siivotessa siihen kuitenkin tottui ja se sujui hyvin. Siinä menikin aamumme ja siirryimme syömään.
Akaattikotiloiden terraario Gerbiilihäkin yläkertaRuuan jälkeen palasimme pieneläintilaan kahden muun tiimin kanssa, jotta hekin saisivat vähän tutustua eläimiin siellä. Yksi tiimi meni antamaan herkkuruokaa undulaateille, yksi meni gerbiileitä käsittelemään ja meidän tiimimme pääsi ensimmäisinä testaamaan chinchillojen syliinottoa. Se oli hitusen hankalaa, ne rimpuilivat aika pontevasti ja Katariina varoitti miten herkästi niiden jalat voivat murtua väärästä kohtelusta. Se lopulta onnistui ja saimme jopa rasvattua niiden jalat, ettei jalkapohjien iho menisi rikki ja aiheuttaisi tulehduksia. Lisäksi harjoittelimme kanien syliinottoa. Tiimimme kiersivät, me siirryimme tästä gerbiilejä käsittelemään. Koitimme myös syöttää niille jauhomatoja, mutta eivät tahtoneet syödä juuri sillä hetkellä.
Muutama kuva gerbiileistä :)
Gerbiilien silittelytuokion jälkeen olisimme siirtyneet undulaattien luo ruokkimaan niitä herkkuruualla, mutta kaksi muuta ryhmää olivat ruokkineet ne jo täyteen. Undulaatit pitää siis totuttaa ihmisiin ja tämä toteutetaan sillä, että niille tarjotaan herkkuruokaa, mutta vain jos ne hakevat ruuan kädeltä. Tällä tavalla ne yhdistävät ihmiset hyvään kokemukseen ja pikkuhiljaa tottuvat meihin.
Sitten oli aika jakaa rakkautta myös hiirille. Tilalla on okahiiriä ja natalhiiriä. Natalhiiriä on hankala käsitellä ja ne ovat todella arkoja, okahiiret taas vikkeliä jaloistaan mutta helpommin käsiteltävissä. Sain napattua yhden okahiiristä käsiini ja pitelin sitä käsissäni varoen, vähän häkin yläpuolella siltä varalta että jos se sattuisi tipahtamaan, se ei tipahtaisi lattialle vaan muutaman sentin alemmas katolle. Se sujui hyvin ja halukkaat pääsivät testaamaan okahiiren takaturkkia - se näyttää ja tuntuu piikikkäältä, muttei ole yhtä terävä kuin siilin, vaikka turkkia verrataankin siiliin. Kuitenkin omalla kohdallani tämä hyvä kokemus päättyi ikävästi, sillä ilman mitään näkyvää syytä kyseinen hiiri upotti hampaansa peukalooni, jolla en edes sillä hetkellä koskenut siihen. Refleksimäisesti päästin (vahingossa tipautin) hiiren häkin katolle ja huomatessani veren, menin valuttamaan vettä sille ja puhdistamaan sitä. Se upposi sen verran syvälle, että pari muuta itseni lisäksi oikeasti kuuli, miten ihoni rusahti, ygh! Minulla kesti hetki saada verenvuoto lakkaamaan, mutta pääsin lopulta käsipyyhepaperi sormeni ympärillä katselemaan ympärilleni. Verenvuodon lakattua koitin suojahanskoin nostaa vapaaehtoisena natalhiiriä, mutta ne ovat liian vaikeita napattaviksi. Siitä siirryimme seuraamaan miten gekko syötetään torakoilla ensimmäistä kertaa ja sitten päivä olikin pulkassa. Vauhdikas päivä, paljon opittiin, ja ikävästä lopusta huolimatta nautin siitä :) Ensi maanantaina uudestaan!
Okahiirien asumuksia
Okahiiri, joka puri minua kuvan oton jälkeen, kuvasta näkee miten lähellä häkin kattoa pidin sitä putoamisriskin takia
Tyytyväinen gekko vastanapattu torakka suussaan
Kommentit
Lähetä kommentti