Laura H osa 5 - Navettaviikko ja Elma-messut

Hei taas pitkästä aikaa! Meillä on valitettavasti jäänyt blogin kirjoittamiset vähälle koulutöiden takia, mutta koitan hyvittää sen nyt tiivistämällä mitä on sattunut lähiviikkoina :)

Enimmäkseen meillä on ollut teemaviikkoja, paljon teoriaa ja ryhmätöitä. Teemaviikot ovat menneet kuten navettaviikot: Keskiviikosta seuraavan viikon tiistaihin. Ensimmäisen navettaviikkomme jälkeen teimme kuuden viikon ajan kuusi eri teemaa: pieneläintila ja maatiasrodut, metsä ja sen kierto kylvöstä hakkuuseen, jätehuolto ja tekijänoikeudet, eri eläintilojen vuosikierrot, suomalainen maatalous sekä työuupumus. Teimme tiimin kesken jokaisesta aiheesta esitykset, enimmäkseen Power pointilla, metsätyön teimme Swayn avulla. Kaikki nämä aiheet liittyvät tutkinnonosaamme nimeltä TMA - työskentely maatalousalalla. Niiden jälkeen alkoi uusi kahdeksan viikon kierto, jolloin pääsimme aloittamaan tutkinnonosamme nimeltä EHH - eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen. Ensimmäinen teemaviikkomme käsitteli lehmien ruokintaa, niiden rehuja yms. Sen jälkeen alkoikin navettaviikkomme, joka sai juuri tänään päätöksensä. Aika kului taas reippaasti, ei sitä ehtinyt edes huomaamaan! Oli ilo huomata, että osasimme yhä työskennellä navetalla ja koen, että jokainen meistä sai enemmän varmuutta töiden tekoon. 

Normaalin koulun lisäksi kävimme 11.11. Elma-messuilla Helsingin messukeskuksessa koulun tarjoamana. Bussi lähti 7.30 koulumme pihalta, saavuimme kymmeneksi paikan päälle. Jestas ne messut olivat upeat! Alakerrassa oli isompia eläimiä, maatilalle kuuluvia; Sikoja, lehmiä, kanoja, hevosia, lampaita sekä erikoisempia tuttavuuksia kuten laamoja ja alpakoita. Yläkerta taas keskittyi pieneläimiin, joita oli todella monipuolisesti läsnä! Siellä oli satoja kissoja sisältävä kissanäyttely, jossa vietin paljon aikaa kiertäessäni ja tutkiessani erilaisia kissarotuja, työnantajani oli siellä myös tuomaroimassa. Läsnä oli myös toisella puolella yläkertaa lukuisia koiria, en ole varma millaisia kisoja siellä oli. Siellä sai tutustua myös vähän harvinaisempiin lemmikkieläimiin, kuten fretteihin, erilaisiin lintuihin, matelijoihin, ötököihin sekä erilaisiin jyrsijöihin. Kaikkea sai kokea ja suosittelen jokaista eläimistä kiinnostunutta henkilöä menemään sinne joskus! Kasvattajat ovat hyvin puheliaita ja mielellään kertovat eläimistään, opin heiltä paljon. En vaitettavasti ottanut paljoa kuvia, mutta toivon jonkun toisen tiimistämme laittavan kuvia tänne :) Lähdimme takaisin kohti Tamperetta 15.30 aikoihin.

Koulumme ei koostu pelkästään messuista tai teemoista, on meilläkin kokeita. Huomenna ja torstaina meille jokaiselle on varattu puolisen tuntia ryhmänohjaajamme kanssa ja suoritamme yksitellen traktorinäytön. Tehtävänä on suorittaa ajolähtötarkistus sekä pakittaa traktori peräkärryn kanssa maaliin. Moni stressaa sitä, koska peräkärryllä ajoa ei ollut kovinkaan paljoa, mutta ryhmänohjaajamme mukaan kukaan ei voi sitä mokata: hän tulee viimeisenä oljenkortena traktorin kyytiin ja kertoo mitä pitää tehdä. Meillä on myös 7.12. TMA-koe, johon tulee kysymyksiä kaikista TMA-teemoistamme sekä kotieläinrotujen ja kasvien tunnistustehtävä. Tunnistustehtävä murehdittaa enemmän kuin teoria, mutta enköhän selviä.

Olikohan siinä kaikki tältä erää... Kirjoittelen lisää taas ajallaan, toivottavasti ei tulisi taas näin pitkää taukoa tekstiemme välillä enää uudelleen. Hyvää joulun odotusta kaikille! :)

Kommentit